Henkilökunta
Husky farmimme pitää koiraväen kiireisenä ympäri koko vuoden, mutta onneksi meillä on hyvä ja luotettava henkilökunta hoitamassa koiratarhan töitä. Työntekijämme ovatkin suurin voimavara yrityksessämme koirien lisäksi. Talven safaritoiminta kestää noin 5-6 kk ja sitä ennen on koirien treenikausi mönkijöitä apuna käyttäen kaksi-kolme kuukautta ennen kauden alkua, jotta koirille saadaan hyvä pohjakunto. Koirien hoito, ruokinta, juotto, tarhojen puhtaana pito on jatkuvaa työtä. Sen lisäksi ovat vielä kunnossapitotyöt niin tarhalla kuin ajourillakin, urien teko ja lanaus, kaluston kunnossa pito n.30 rekeä, 4 moottorikelkkaa, 2 mönkijää, kuljetus kalusto jne. kaikesta muusta puhumattaakaan...
.jpg) |
|
Seppo Viemerö, operatiivinen johtaja, pääopas
Huskyfarmin muutettua vuonna 2002 nykyiseen paikkaansa aloitti Seppo työnsä rekikoirien parissa. Tarkoitus oli tulla vain piipahtamaan kiireimmäksi ajaksi, kuukaudeksi, mutta työ olikin niin mieluinen, että se kuukausi on venähtänyt jo useaksi vuodeksi. Eikä loppua näy... =) Seppo vastaa kaikesta tarhalla tapahtuvista asioista.
|
 |
|
Outi Kunnari, rekikoiraopas
Outi tuli harjoitteluun syksyllä 2005 ja heti talven tultua aloitti työt koiratarhalla koirienhoitajana sekä apuoppaana safareilla. Myöhemmin tietotaidon karttuessa Outista kehkeytyi rekikoiraopas ja tarhasta sekä koirista kaikentietävä moniosaaja, hän kuuluu tarhan vakiokalustoon. Outi työskentelee farmilla ympärivuotisesti.
|
Talvikauden safarioppaat
 |
|
Titta Tiainen, rekikoiraopas
Titta tuli harjoitteluun ensimmäisen kerran keväällä 2010 kuukaudeksi ja toisen kerran joulu-tammikuuksi 2010-2011 Koulutuskeskus Salpauksesta. Titta valmistui luonto-yrittäjäksi keväällä 2011. Kaudella 2011-2012 Titta työskentelee oppaana sekä koirien hoitajana.
|
.jpg) |
|
Mikael "Mike" Backman, rekikoiraopas ja huolto
Mike tuli ensimmäisen kerran sesongiksi 2008-2009 ja siitä lähtien hän on aina palannut työskentelemään sesonkien ajaksi rekikoirien pariin. Safareilla oppaana toimiminen sekä koirien hoito ja valjastus sujuu "etelänmieheltä" hyvin.
|
 |
|
Jake Colebourn, rekikoiraopas
Jake opiskelee Rovaniemellä luonto- ja ympäristöalaa toista vuotta ja hänestä valmistuu luonto-ohjaaja. Hän on kotoisin Britanniasta ja asunut Suomessa seitsemän vuotta. Koirat ovat kuuluneet aina Jaken elämään ja ne ovatkin hänelle elämän intohimo ja rakkaus :) Kausi 2011-2012 on Jaken ensimmäinen ja hän toimii oppaana safareillä sekä koirien hoitajana.
|
|